Froddo Paix (19-30), Light Brown "Teddy Bear" (nahka) - paljasjalkakengät lapsille, VK / kesä (312-11)
$62.91
$114.5
KOKOTAULUKKO JA -SUOSITUKSETFRODDO PAIX (VK) - KOKOTAULUKKO JA KENGÄN SISÄMITAT Mittaa lapsen jalka aina seisten, kantapää KEVYESTI seinää tai muuta pystypintaa vasten! Merkkaa kummastakin jalasta pisin kohta ja valitse kengät suuremman jalan koon mukaan. Mittaa myös jalan levein kohta. HUOM! Emme suosittele mittaamaan jalkaa piirtämällä jalan kuva paperille, sillä menetelmällä mitoista tulee usein todellista suuremmat. Lastenkengissä on hyvä olla sekä käyntivaraa että hieman kasvunvaraa, tässä mallissa lapsen iästä/koosta riippuen yhteensä n. 1,4/1,5-1,7/1,8cm. Aivan pikkuiselle kasvunvaraa ei kannata varata yhtä paljon kuin isommalle lapselle! Paixin isoimmissa koissa kärki on hieman kapeampi ja pyöristyvämpi, minkä vuoksi suosittelemme niihin vähän isompaa varaa. Tämä on otettu huomioon myös kokosuosituksissa. HUOM - Jos ostat lapsen VK-kengät jo ennakkoon, muista ottaa kokoa valitessa huomioon, että lapsen jalka kasvaa jatkuvasti. Arvioi siis montako kuukautta on siihen, että kengät olisi tarkoitus ottaa käyttöön ja lisää lapsen jalan pituuteen tarvittava määrä millejä! Pienillä lapsilla (1-3v) jalka kasvaa keskimäärin n. 1/1,5-2mm/kk ja isommilla lapsilla n. 1mm/kk. Lapsen jalkojen kasvu on hyvin yksilöllistä, joten oman lapsesi kasvutahti voi erota näistä keskiarvoista! KOKO / LAPSEN JALAN MITTA(KENGÄN SISÄMITTA - SISÄLEVEYS) -> LAPSEN JALAN SUOSITUSMITTA SINISELLÄ (2 pohjallista)-> MUSTALLA/HARMAALLA SISÄMITTA 2 POHJALLISELLA-> VIOLETILLA SISÄMITTA ILMAN VALKOISTA LISÄPOHJALLISTA-> VIHREÄLLÄ SISÄLEVEYS (HIEMAN MUKAUTUVA!) KOKO 19 / n.10,3-10,4cm (11,8cm (12,1cm) - 5,6/5,7cm)KOKO 20 / n.10,9-11,0cm (12,4cm (12,7cm) - 5,7/5,8cm)KOKO 21 / n.11,5-11,6cm (13,0cm (13,3cm) - 5,9/6,0cm)KOKO 22 / n.12,1-12,3cm (13,7cm (14,0cm) - 6,0/6,1cm)KOKO 23 / n.12,8-13,0cm (14,4cm (14,8cm) - 6,1/6,2cm)KOKO 24 / n.13,5-13,7cm (15,1cm (15,4cm) - 6,2/6,3cm)KOKO 25 / n.14,4-14,6cm (16,0cm (16,3cm) - 6,3/6,4cm)KOKO 26 / n.15,0-15,2cm (16,7cm (17,0cm) - 6,4/6,5cm)KOKO 27 / n.15,7-15,9cm (17,4cm (17,7cm) - 6,5/6,6cm)KOKO 28 / n.16,3-16,6cm (18,1cm (18,4cm) - 6,7/6,8cm)KOKO 29 / n.17,1-17,3cm (18,9cm (19,2cm) - 6,8/6,9cm)KOKO 30 / n.17,8-18,0cm (19,6cm (19,9cm) - 7,1/7,2cm) HUOM! - KORKEUDEN LISÄKSI KENGÄN SISÄPITUUS KASVAA N. 2-3MM, JOS OTAT KEVYEN VÄLIPOHJALLISEN POIS, SINISELLÄ MERKITTY LAPSEN JALAN SUOSITUSMITTA ON LASKETTU KENGÄN KAHDEN OMAN POHJALLISEN KANSSA! JOS KÄYTÄT KENKÄÄ VAIN YHDEN POHJALLISEN KANSSA -> LISÄÄ LAPSEN JALAN MITTAAN 2-3MM EKSTRAA JA TÄMÄN JÄLKEEN VOIT KATSOA KOON SINISELLÄ MERKITYN LAPSEN JALAN SUOSITUSMITAN PERUSTEELLA Taulukossa ensin mainittu pienempi sisämitta (musta/harmaa) on mitattu kengän kahden oman pohjallisen kanssa ja n. 3mm suurempi violetilla merkitty sisämitta ilman kevyttä valkoista välipohjallista. SUOSITTELEMME MITTAAMAAN LAPSEN JALAN PITUUDEN JA LEVEYDEN YLLÄ KUVATULLA MENETELMÄLLÄ - EMME SUOSITTELE MITTAAMAAN PIIRTÄMÄLLÄ JALAN MUODON PAPERILLE, SILLÄ TÄLLÖIN MITOISTA TULEE TYYPILLISESTI TODELLISTA SUUREMMAT! Meille on tärkeää, että löydätte kerralla mahdollisimman sopivat kengät ♥ Kenkien saatavuus ei ole vapaata läpi kauden, emmekä välttämättä pysty myöhemmin enää tarjoamaan toista kokoa tilalle. Jos kaipaat apua koon valinnassa, laita viestiä Kotton FB messengerin kautta, niin saadaan pohdittua yhdessä paras koko ja kenkämalli! MATERIAALIT alkuperäistä Paix-lestiäluonnolliset materiaalitkuvioitua nupukkinahkaakaksi irrotettavaa pohjallistaHUOM! nahkapohjallisessa 2mm vaimennus kannassakevyt ja sileä nahkavuoriohut ja joustava pohja kumia VASTUULLISUUS Kengät valmistetaan eettisesti Euroopassa (Kroatia), Froddon omalla tehtaalla TUOTEKUVAUSVIIMEISET PARIA ALKUPERÄISTÄ, KÄRJESTÄ LEVEÄMPÄÄ PAIX-MALLIA NYT SAATAVILLA - PAIX TEDDY BEARISSA ON SUPERSÖPÖ NALLEKUOSI! PAIX ON KOTTON MINISHOPILLA YKSI MYYDYIMMISTÄ MALLEISTA PIENILLE LAPSILLE. SE ON IHANAN JOUSTAVA, KEVYT JA ISTUVUUTTA ON HELPPO SÄÄTÄÄ TUPLAPOHJALLISEN AVULLA. Pienten lasten nupukkinahkaiset Froddo Paix Light Brown "Teddy Bear" paljasjalkakengät (kesä / välikausi / VK) ovat mukavat ja helpot pukea. Paixin erikoisuus on säädettävä korkeus/tilavuus, mallin mukana tulee kaksi pohjallista! Poistamalla ohuen valkoisen välipohjallisen, kenkään tulee hieman lisätilaa korkeuteen ja tarvittaessa myös hieman lisäpituutta. Klassisen ruskeissa pienten lasten Paix "Teddy Bear" -varsilenkkareissa on joustava luonnonkumipohja, kevyt ja hengittävä nahkavuori sekä supersöpö nallekuosi. Tämä pitkäikäinen malli on täydellinen ensikengiksi, se on helppo avata isolle kenkiä pikkuisille pukiessa. Vettähylkivä nahkakenkä on monikäyttöinen ja toimii monessa kaudessa. Paix kuuluu Froddon SOFT SOLES-sarjaan, tämä pehmeä ja mukavan joustava nahkakenkä on suositusten mukainen. Pidämme tätä alkuperäisellä Paix-lestillä valmistettua mallia käytännössä paljasjalkakenkänä (kunhan nahkaisen pohjallisen vaihtaa täysin suoraan sisäpohjalliseen). Tämä alkuperäistä lestiä oleva Paix on varvastilaltaan mainio, etenkin pienimmissä koissa. HUOM - Froddon uudemmassa päivitetyssä Paix Up-mallissa on korkeammalle nouseva käytännöllinen kärkisuoja ja voimakkaammin kuvioitu TR-kumipohja. Paix Up:in lesti on kärjestä hieman pyöristyvämpää kuin alkuperäisessä Paix-mallissa. -> Kenkää voi hyvin käyttää myös alkuperäisen/peräisten pohjallisten kanssa, nahkapohjallisen kannan muutaman millin lisävaimennuksen merkitys on käytännössä vähäinen. Kuppimainen nahkapohjallinen parantaa istuvuutta, jos lapsen kantapää on siro. Froddon nahkaisissa Paix-nilkkureissa (G2130312) on hyvä varvastila ja korotettu varsi, irrotettava (tupla)pohjallinen ja kätevä tarrakiinnitys, jonka avulla ne on helppo saada napakasti jalkaan. Mallin luonnonkumipohja on tavallisia kenkiä ohuempi ja joustavampi, kenkä on ommeltu päältä pohjaan kiinni (rakenne vastaava kuin DDstepin nahkakengissä), mikä tekee kengästä erityisen joustavan! Paix on puolikorkea varsilenkkari, joka on parhaimmillaan keväästä syksyyn. Viileällä säällä kenkiin voi vaihtaa esimerkiksi villapohjallisen, joka tuo lisäeristystä ja lämpöä, sekä auttaa jos lapsen jalka hikoaa herkästi. Näissä paljasjalkakengissä ei ole TEX-kalvoa, mutta laadukas nahka hylkii sopivasti suojattuna kosteutta. Säänkestävyyttä voi ja kannattaa parantaa ja ylläpitää kuvionahalle sopivalla suojasuihkeella. KENELLE? Kun etsit perinteistä, hieman korkeavartisempaa moneen kauteen sopivaa nahkakenkää, joka on erityisen suloinen. Froddon kenkien hinta-laatusuhde on erinomainen! Klassisen ruskeat nahkaiset pienten lasten varsikengät (Soft soles / Extra flexible) on valmistettu ihanan mukautuvasta nupukkinahasta, jossa on söpöjä nallen kuvia. Malli toimii erinomaisesti myös taaperoiden ensimmäisinä kenkinä, arkeen tai siistimpään käyttöön! Nahkavuoristen Froddo Paix kenkien lesti on pienimmissä koissa keskiverto (mukautuva!) ja isoimmissa koissa kapeahko/keskiverto. Malli sopii parhaiten keskileveään jalkaan tai kapeahkoon jalkaan, jossa on hieman korkeutta. Pienimmät koot ovat varvastilaltaan suhteessa leveämpää ja lähes neliömäistä, isommat koot ovat kärjestä hieman pyöristyvämpää ja ne sopivat parhaiten suorahkolle ja kapeahkolle jalalle, jossa suurin leveys on päkiässä. Paix-mallissa on tavallista paremmin säätövaraa korkeudessa, sillä läpän säätömahdollisuus alkaa melko edestä ja tilaa saa tarvittaessa vielä lisää poistamalla toisen pohjallisen. HUOM - Myös kengän sisäpituus kasvaa hieman, jos lisäpohjallista ei käytetä (ks. kokotaulukko) Useimmille lapsille malli toimii hyvin kenkien alkuperäisten (2) pohjallisten kanssa. Kannasta kuppimainen nahkapohjallinen tekee keskiosan ja kannan istuvuudesta hieman napakamman - se auttaa istuvuudessa, jos lapsen jalka on siro tai kantapäästä erityisen siro. Vaihtamalla mallin nahkapohjallisen täysin suoraan, kengän keskikohdalle ja kannan alueella tulee taas aavistuksen enemmän tilaa. Saat valkoisen lisäpohjallisen poistamalla myös hieman lisää käyttöaikaa kengille kauden loppuvaiheessa, sillä sisämittaan tulee pohjallisen poistamalla muutama milli lisäpiutuutta! HUOM - jokaisen merkin mitoitus on erilaista ja kengänkoko saattaa erota lapsen aikaisemmista kengistä. Mittaathan lapsen jalan seisten ja kantapää kevyesti seinää vasten. Valitse kengänkoko aina todellisten jalan mittojen mukaan (pituus ja leveys). Tutustu mallin MITTATAULUKKOON sekä jalan mittausohjeisiin! OMINAISUUDET KOOT 19-30 (HUOM - Malli ja sen kokotaulukko eroavat hieman päivitetystä Paix Up-mallista)FRODDON PAIX-SARJAA (SOFT SOLES)Alkuperäistä Paix-mallia eli kärjestä leveämpi!MALLI ON KEVYESTI VETTÄHYLKIVÄPaixin nahkapohjallisen korotus on käytössä aivan minimaalinen, mutta jos sinulle on tärkeää, että kengissä on täysin suora pohja suosittelemme vaihtamaan nahkapohjallisen suoraan pohjalliseenPuolikorkea nahkakenkäToimii keväästä syksyynLaadukasta kuvioitua nupukkinahkaaKevyt ja hengittävä nahkavuoriLESTIN LEVEYS (pienet koot): keskivertoLESTIN LEVEYS (isot koot): kapeahko / keskivertoLESTIN KORKEUS: keskiverto / säädettävä, lisätilaa saat vielä käyttämällä vain yhtä pohjallista!Ohut luonnonkuminen Paix-pohjaEi kantavaimennusta tai -korotusta (kunhan nahkapohjallisen vaihtaa täysin suoraan)Malli: G2130312-11 VALMISTUSMAA: Valmistettu käsin Kroatiassa (EU) Froddon omalla tehtaalla. Mallin suloinen nalleprintti on painettu nupukkinahan pintaan. Huomaathan, että kuvionahan hoito ja huolto eroaa pinta/mokkanahasta. Valmistaja ei myöskään suosittele mallille voimakasta harjaamista tai nihkeäpyyhintää. Pintaa voi puhdistaa pyyhkimällä sitä kuivalla pehmeällä liinalla. Nahan pintakuvio saattaa kulua kovassa hankauksessa (etenkin kosteana). Nahka on kenkiin erityisen hyvin sopiva materiaali, mutta se kaipaa huoltoa pysyäkseen hyvänä. Nahan ulkonäkö voi muuttua käytössä tummemmaksi tai ottaa sävyä esimerkiksi hiekasta. Suosittelemme kuvioitujen nahkakenkien säännöllistä suojaamista niille sopivalla kosteussuojasuihkeella (esim. Collonil Organic Protect) - kokeilethan suojatuotetta aina ensin huomaamattomaan kohtaan tuotteessa! HUOM - Kuvionahoille ei suositella nahkarasvaa tai vahaa PAIXISTA ON TULLUT UUSI PÄIVITETTY PAIX UP-MALLI, JOSSA ON ROUHEAMMIN KUVIOITU POHJA JA KORKEAMMALLE EDESTÄ NOUSEVA KÄRKISUOJA. UUDEMMAN PAIX UP:IN KÄRKI ON HIEMAN PYÖRISTYVÄMPI, MINKÄ VUOKSI PIDÄMME SITÄ SUOSITUSTEN MUKAISENA, MUTTA EI PUHTAASTI PALJASJALKAKENKÄNÄ. KAIKKI PAIX-MALLIT PÄIVITTYVÄT JATKOSSA PAIX UP-LESTILLE. Koko 192021222324252627282930 Toimitus Tuote voidaan toimittaa seuraavilla toimitustavoilla. POSTIPAKETTI - Posti Green 5,90 € MAKSUTON TOIMITUS YLI 150€ TILAUKSILLE (Manner-Suomi) - Toimitusaika n. 1-3 arkipäivää. Posti Green - toimituksen hiilijalanjälki hyvitetty! HUOM - Postipakettien noutoaika on lyhentynyt 5 päivään. Muistathan hakea pakettisi ajoissa! MATKAHUOLTO - Lähellä-paketti 5,90 € MATKAHUOLLON LÄHELLÄ-PAKETTI. Maksuton toimitus yli 150e tilauksille! Toimitusaika n. 1-3 arkipäivää. Saat viestin, kun pakettisi on noutopisteessä. POSTI, KOTIINKULJETUS - Ovelle-paketti 12,90 € Postin Ovelle-paketti, toimitusaika n. 2-4 arkipäivää. Osalla paikkakunnista voit itse määrittää sopivan aikaikkunan toimitukselle. NOUTO LOGITRAILIN AUTOMAATILTA RAISIOSTA (MA-LA) 0,00 € Nouto Logitrailin varaston automaatista (Ojakatu 3, 21200 Raisio). Tilauksen käsittelyaika yleensä 1-2 arkipäivää. Tutustu ohjeisiin huolellisesti ennen tilaamista ja varmista noutoajat HUOM - Saat viestillä noutokoodin, kun tilauksesi on noudettavissa!
Lasten Pj-Kengät